Osallistumisen monta tapaa

Vapaaehtoisena osallistumisen tavat ja mahdollisuudet ovat monipuolisia. Osa vapaaehtoisista haluaa toimia yhdessä tehtävässä pitkään ja osa etsii lyhytaikaisia tai kertaluonteisia tehtäviä. Vapaaehtoistyössä halutaan myös toteuttaa omia toiveita sekä täydentää omaa osaamista. Tehdyn työn pitää olla merkityksellistä.

Osallistumisen mahdollisuudet vaihtelevatkin runsaasti, sillä vapaaehtoinen voi olla esimerkiksi:

  • Satunnainen auttaja
  • Säännöllinen keikkalainen
  • Vapaaehtoisohjaaja
  • Vastuu- tai luottamushenkilö
  • Vertaistukihenkilö
  • Vapaaehtoistyöntekijä

Kokeile rohkeasti

Vain kokeilemalla erilaisia vapaaehtoistehtäviä voi tietää mistä pitää ja mikä itselle sopii.

Omat kiinnostuksenkohteet ja voimavarat on hyödyllistä pitää mielessä. Aluksi voi kokeilla jotain pienimuotoista, esimerkiksi kertaluontoista tehtävää. Samalla usein tutustuu paremmin koko toimintaan. Moni vapaaehtoistehtävien tarjoaja järjestää myös kursseja, joilla vapaaehtoistyöstä kiinnostunut perehdytetään toimintaan.

Oman toimintatyylin tunnistaminen voi auttaa itselle sopivan vapaaehtoistoiminnan löytämisessä.

Toimintatyyleistä